Museum

Här-är-du

Norrtäljen museo

Norrtäljen museo – kohtaa Norrtäljen kunnan kulttuurihistoria nykyaikana, menneisyydessä ja tulevaisuudessa.

Norrtäljen museo on kunnallinen museo jonka suuntaukset ovat etnologia, pedagogiikka ja kulttuuriperintö. Toiminta on paikallisesti painottunutta mutta luo yhteyksiä ympäröivään maailmaan. Kertomatraditio ja kulttuurielämä kunnassa on hyvin vahva ja voittoa tavoittelemattomia kulttuurijärjestöjä on monia. Kunnastamme löytyy useita paikallisia museoita ja eniten aktiivisia kotiseutyhdistyksiä koko Tukholman läänissä.

Museolla ei ole tällä hetkellä omia esinekokoelmia. Sen sijaan painotus on kerätä tietoa kunnan nykyaikaisista tapahtumista valokuvien, tapaamisten ja kirjallisten lähteiden avulla. Tämän nykyajan tallennuksen avulla historia tulee säilymään Norrtäljen tuleville asukkaille.

Tervetuloa kirjoittamaan uusi kappale Norrtäljen historiaa kanssamme!

Rakennus

Uusi museorakennus Södra bergenin juurella Norrtäljen kaupungissa vihittiin käyttöön 17 tammikuuta 2015. Uudessa talossa sijaitsevat sekä Norrtäljen museo että Norrtäljen taidehalli.

Uuden rakennuksen sijainti luo yhteyden Norrtäljen museon, Norrtäljen taidehallin ja teollisuusmuseo Pythagoraksen välille. Talosta löytyy hissi jota käyttämällä pääsee helposti Södra bergeniä pitkin Pythagorakseen.

 

Veckans öppettider

Årets utställningar

Läs mer om årets utställningar på Norrtälje museum.

Läs mer om årets utställningar på Norrtälje museum.

Nordströms museum

KOMMER SNART: Nordströms museum - ett personmuseum om en färghandlares samling och livNordströms museum - ett personmuseum om en färghandlares samling och liv. Utställningen visas 16/6 - 13/1 2019.

Museum Kasper

KOMMER SNART: Museum Kasper.

Djur, barn och kvinnor äro lyckliga, men inte vi människor!: en sekelskiftesskildring genom Museum Kasper. Utställningen visas 16/6 – 13/1 2019.

Årets utställningar 2018 museum

Läs mer om årets utställningar på Norrtälje museum.